Lentokentällä oltiin islannin aikaa puolilta päivin. Ihan uskomattoman kaunista. Ja jo lentokoneessa tuntu jotenki ihmeelliseltä, ihan niinko oltais tulossa johonki pyhään tai salattuun paikkaan. Ajatus siitä, että tämän maan sisällä elää semmonen voima, mitä ihminen ei voi hallita.joka kypsyy, eikä kukaan tiiä koska sen aika on ja tultakin kuumempi laava purkautuu sulattaen kaiken tieltään ja levittävän harmaan harson, jonka läpi ei voi kulkea. Ja kun se viimein tapahtuu on ihmispolo täysin voimaton sen eessä. Sen asian tietäminen tuntuu aika mielettömältä. Ihminen on aika pieni.
Islantilaiset itekki uskoo henkiin ja haltioihin, peikkoihin ja magiaan. Jopa teiden rakentaminen on keskeytetty, kun on saatu tietää vastaan tulleesta kivestä, joka on muinoin ollut peikkojen kirkko. Tie on lopulta laitettu kulkemaan muuta kautta. Tämä on kertoman mukaan tapahtunut jo kahdesti, kun molempina kertoina kyseisillä paikoilla on alkanut tapahtua paljon onnettomuuksia. Pyhiä henkiä ja paikkoja täytyy kunnioittaa.
Haettiin vuokra-autot ja saatiin vuokra firmasta luojan kiitos navigaattori, joka jussan säestyksellä helpotti kyllä huomattavasti meijän liikkumista Keflavikin ja Reykjavikin välillä. Maisemat oli karut ja ajavat. Vuorten ja meren ympyröimää tasaista maata, täynnä laava kivikkoa ja jotain kivien päällä kasvavaa kummallista kasvustoa.
Matkalla nähtiin myös valtava kyltti jossa ei jäänyt yhdellekään matkalaiselle epäselväksi mitä mieltä islantilaiset on EU:sta
Ensimmäiseksi etsittiin blue lagun kylpylä, jonne päätimme mennä vasta ruuan jälkeen. Siispä lähintä ruokapaikkaa etsimään! Se ei ollutkaan mikään helppo jopi. Lähin sen näköinen kylä, josta ruokapaikka saattaisi löytyä, oli noin 5 km päässä. Kylä oli just niin perinteisen islantilaisen puoliaution satamakylän näköinen, kuin mitä elokuvissa näkee. Oli tuuria jos näki jonku ihmise ja vasta neljännen ruokapaikan ovet oli auki. Yhdestä risteyksestä ajettiin harhaan, kun hämmästeltiin yhtä ihmistä lapsen kanssa. Siellä sitä sitten, pään irrottavan tuulen, mukanaan tuoman suolasen meren ja kalanhajuisen sataman tuoksun ympäröimänä, söimme pitsaa paikallisessa pitseeriassa. Sisustus oli tosi pelkistettyä ja seinät täynnä meri aiheisia tavaroita ja kuvia. Keskellä pitseeriaa oli iso ruorii(joka tosin oli nippusiteillä lukittu eikä sillä ees voinu leikisti ohjata!) ja se. Vieressä vieraskirja. Omistaja oli innoissaan kun kuuli että ollaan Suomesta ja pyysi että kirjoitettaisiin kirjaan terveisiä. Lisäksi hän kertoi, että suomen kieli kuulostaa tooooosi oudolta! :) ekan kerran maksettiin muuten pitsoista kymppitonni!!!
Kylpylään ajettiin samaa reittiä ja etittiin uikkarit ja pyyhkeet valmiiksi. Täytyy sanoa, että aivvvan mieletön se paikka! Vesi oli sameaa, mutta se oli oikeasti lämmintä ja paikoin ihan kuumaa. Pohjassa oli tuhkan mustaa hienoa hiekkaa ja suht sileitä kiviä ja kallioita. Savea sai ämpäreistä ja sillä sai läträtä mielin määrin. Pojatki otti kauneus naamareita ja koittivat iskettää naisia :D meijän juniorit, Sakke (16) ja Pate(17) olivat päässy miesten saunassa kertomaan jenkki pojille suomalaisista naisistaki - ovat kuulemma äkäsiä ja pippurisia. Ja lisänneet ylpeänä, että saamelaiset naiset ne vasta tulisia onki! <3. :D
Aurinko paisto täydeltä taivaalta ja saatiin kuulla, että oltiin onnekkaita ku saatiin sellanen sää. Koko kesä kun on kuulemma ollut tosi surkeaa.
(Tähän laguunista kuva myöhemmin)
Sille päivälle ei oikeastaan muuta hommaa ollu, ku ettiä illan päälle leiripaikalle ja mennä nukkumaan paitsi Ville kyllä manku koko päivän issikkavaellukselle. Marjalle terkkuja taitaa wildellä koti-ikävä vaivata ;) säästettiin hyvin rahaa, kun ahtauduttiin kaikki nukkumaan siihe asuntoautoon ja karattiin aamulla ennenku respassa ehti väkeä perimään meiltä leirintä maksua.. Pojat vielä nukku peräkontissa ja yläritsillä, kun paahdettujen merenrantaan aamukahville.
Ensimmäinen virallinen tapaaminen( eli tietoisku hyppää tämä osio kokonaan yli jos ei kiinnosta lukea)
Meillä oli 10:00 am paikallista aikaa sovittu tapaaminen ympäristöministeriön alaisen komitean puheenjohtajan Sigurdur Thrainsson:in kanssa. Komitea on perustettu ratkaisemaan ja edesauttamaan islannin porotalouden kehitystä. Islannissa elää tällähetkellä 4800 villiporoa, joita metsästetään valtion myöntämillä erityisluvilla ja joista metsästäjät maksavat käytännössä itsensä kipeiksi. Lisäksi kukaan ei voi mennä metsälle, ilman laillistettua poronmetsätys opasta, jolle myös täytyy maksaa asianmukainen palkka. Lisäksi maanomistajille pitää maksaa korvausta, jokasesta kaadetusta porosta. Tappo paikat merkitäänki siksi GPS paikantimilla, jotta maksut voidaan kohdistaa oikein. Lupaa on hyvin vaikea saada, eikä saalis ole aina varmaa. Maastot on vaikeita ja metsästykseen käytettävä aika rajallista.
Alue, jossa poro populaatiot elävät, sijaitsee itäisellä puolella islantia. Maat ovat yksityisomistuksessa, mutta porot ovat valtion omaisuutta. Eli juuri päinvastoin kuin meillä pohjoisessa, jossa maat ovat n. 90% valtion omistuksessa.
Petoja Islannissa ei ole, eikä sääskiä, joten porot saavat laiduntaa aikalailla rauhassa. Kuolleisuutta esiintyy lähinnä vasikan aikaan, sairauksista, rykimän jälkeisestä nääntymiset. Lisäksi salametsästys on yleistä, eikä paikallinen poliisi puutu asiaan.
Norjasta Islantiin muuttanut poromies, jolla on tällähetkellä porokarja grönlannissa, on aikaan saanut komitean perustamisen. Hän toivoo muuttoa takaisin Islantiin veljensä kanssa, muttei haluaisi luopua poronhoidosta. Hän esittää Islantiin uutta porotalouden mallia, jossa poroja alettaisiin paimentaa samoin kuin Suomessa ja Norjassa, tai Ruotsissa. Asia ei oo mitenkään helppo ratkaistava, kun vaihtoehtoja puntaroidessa löytyy aina paljon aina seuraumuksia, jotka täytyy ottaa aina huomioon. Jos esim. porot myytäisiin yksityisille omistajille jäisi metsästyskulttuuri ja sen mukanaan tuoma turismi ja raha, jäisi metsästys oppaat ilman työtä jne. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan miten tilanne siellä etenee ja miten saavat sen tulevaisuudessa ratkaistua.
Back to basic.
Nyt istutaan koneessa matkalla Anchorageen, massut täynnä lentokone välipaloja ja pahvikuppi kahvia. Reilu 7 tuntia koneessa- on luettu kirjoja, kirjoteltu blogia, katseltu elokuvia, suunniteltu doggaria, säikytelty pikkusia(siis muita meijän pikkupoikia) ja koitettu torkkuja. Kello on nyt suomen aikaan 02:00 yöllä silmät on väsyneet mutta muuten ei nukuta. Tästä tulee pitkä päivä. Lähettiin 30.7 klo 17:10 Islannista ja ollaan perillä 30.7. Kello 16:44. Eli käytännössä eletään tätä päivää 2 kertaa? Jos oltais Suomessa, Ville-Riikolla olisi tänään synttärit. Mutta nyt ne onki vasta huomenna! :)
Kun päästään perille, vuokrataan 12 hlön auto, jota vain minä ja Outi voidaan ajaa. Eeva ku teki taktiset ja tilas kansainvälisen ajokortin liian myöhään eikä sillä siis ole lupa ajaa Amerikassa;P
Tässä tähän saakka terkkuja faneille ;)
-Ellu
Ps. Inku! Ville-Riiko tiesi jonku hyvän toimitustavan miten sen Eevan kortin voi lähettää tosi nopeasti kohteeseen. Laita äkkiä se tulemaan ettei Eeva pääse vain sluipaileen! ;) ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti